keskiviikko 9. kesäkuuta 2010

Long live Lapland!


Pohjoinen valovoima ei lämmittänyt Euroviisuissa, mutta meillä Lapissa vielä tästäkin pitenevästä päivästä riittää valoa ja voimaa myös pinnan alle. Valovoiman säilöminen onkin tarpeen seuraavaa kaamosta varten.

Muukin kuin kesän lämpö lämmittää nyt lappilaisia. Lappi on murrosvaiheessa eikä paluuta entiseen ole. Aina ei tähdet ole olleet lappilaisille suosiolliset, mutta nyt on. Meidän Lappi kiinnostaa niin kansallisesti kuin kauempanakin. Luonnonvaroihin, energiaan ja matkailuun kärkialoina pohjautuvissa maakunnan suunnitelmissa ja ohjelmissa henkii positiivinen vire. Ja sitä on paitsi odotuksissa myös viime kuukausien taloustilastoissa.

Uusien mahdollisuuksien edessä Lapilla on kasvun paikka. Mahdollisuuksien mukana tulleista ja tulevista haasteista selviämiseksi peräänkuulutetaan yhteistyötä ja vieläpä jotain uudenlaista sellaista. Tarvitaan globaalitason, EU-tason ja valtakunnantason ratkaisuja. Tarvitaan alueellisia ja paikallisia ratkaisuja. Mikä näille kaikille on yhteistä? Se, että kaikissa kysytään yhteistuumaisuutta.

Systeemien kehittämisen ehtona on dialogi. Vuoropuheluun mahtuu monenlaisia osallistujia. ”Joku on omasta mielestään aina oikeassa. Joku taas on aina samaa mieltä kuin viimeisin keskustelukumppani. Joku on mielestään aina väärässä. Joku ei halua olla mitään mieltä, vaan vetoaa asiantuntijoihin. Joku vaatii olemaan maassa maan tavalla. Toinen tahtoo maahantuoda oman moraalinsa.” Lainaus on äitienpäivälahjaksi saamastani Hilkka Olkinuoran mainiosta tekstistä ”Elä ihmeessä – kirja naiselle” ja sopii soveltuvin osin tähän paikkaan. Yhteistuumaisuuteen pääsemiseksi tarvitaan hyvää dialogia. Googlaa.

Sanotaan, että kasvaakseen on tunnettava menneisyys ja tulevaisuus. Nyt pitäisi löytyä halua ja kykyä katsoa asioita laajemmin kuin kotinurkilta käsin. Tulisi katsoa yli erilaisten rajojen ja samalla riittävän pitkälle tulevaisuuteen. Tarvitaan viisautta ja neuvottelutaitoa, joka on taitoa päästä yhteisymmärrykseen. Eri intressien ja mielipiteiden kirjossa on löydettävä se minkä kanssa voimme elää.

Kulleroiden kukkiessa, hyvää kesää kaikille!

Taija Jurmu, Lapin kauppakamarin asiamies

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti